Kenellä on infrastruktuurisi hätäkatkaisin?

”Haluamme varmistaa, ettei kenelläkään ole hätäkatkaisinta.” Henna Virkkunen, Euroopan komission teknologisen itsemääräämisoikeuden, turvallisuuden ja demokratian vastuualueen apulaispääjohtaja, sanoi asian selvästi. Tarkoitus on, ettei mikään ulkomainen hallitus pystyisi yksinkertaisesti sulkemaan tai lukemaan Euroopan toimintaperustana olevaa infrastruktuuria. Tämä ei ole varoitus kaukaisesta tulevaisuudesta.

Se on kuvaus nykyhetkestä.

 

Hetki, jolloin se tuli todelliseksi

Vuonna 2025 Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä menetti tilapäisesti pääsyn Microsoftin sähköpostitiliinsä Yhdysvaltojen asettamien pakotteiden seurauksena. Yksi ainoa ulkoinen palveluntarjoaja, ulkomainen lainkäyttöalue ja kansainvälinen instituutio joutuivat toimintakyvyttömiksi.

Tämä ei ole yksittäistapaus. Next:Publicin julkaisema julkisen IT-alan digitaalisen itsemääräämisoikeuden barometri (joulukuu 2025, saatavilla vain saksaksi) osoittaa, että 65 prosenttia kyselyyn vastanneista viranomaisista kokee olevansa vahvasti tai erittäin vahvasti riippuvaisia Euroopan ulkopuolisista IT-palveluntarjoajista. Kuntien keskuudessa luku on 70 prosenttia. Kaksi kolmasosaa arvioi vaihtomahdollisuutensa joustamattomiksi tai erittäin joustamattomiksi. Hätäkatkaisin on olemassa. Se ei vain ole heidän hallinnassaan.

 

Eurooppa vetää johtopäätöksiä

Viime kuukausina ilmenneitä suuntauksia ei voida enää pitää sattumana, vaan ne viittaavat johonkin tarkoituksellisempaan. Microsoft myönsi Ranskan senaatin edessä valan alla, ettei voida sulkea pois mahdollisuutta, että Yhdysvaltain viranomaiset pääsevät käsiksi tietoihin, vaikka ne fyysisesti sijaitsisivatkin Euroopassa. Ranska on alkanut siirtää 2,5 miljoonaa työpaikkaa pois yhdysvaltalaisista ohjelmistoista. Euroopan parlamentti äänesti asian puolesta äänin 471–68. Ja nyt komissio laatii asiaa koskevia säännöksiä.

Teknologian itsemääräämisoikeuspaketissa määritellään ensimmäistä kertaa neljä pilvipalvelujen itsemääräämisoikeuden tasoa. Korkeimmilla tasoilla palveluntarjoajan on oltava EU:n sisäisen hallinnan alaisena, ja sillä on oltava täysi määräysvalta toimitusketjuun ilman kolmansien maiden pääsyä. Ne, jotka eivät täytä näitä vaatimuksia, suljetaan pois herkimmistä julkisista hankinnoista: terveystiedot, taloudelliset tiedot ja oikeudelliset tiedot.

 

Mitä digitaalinen suvereniteetti todella tarkoittaa

BMDS määrittelee julkishallinnon digitaalisen suvereniteetin ”yksityishenkilöiden ja instituutioiden kyvyksi ja mahdollisuudeksi hoitaa tehtävänsä digitaalisessa maailmassa itsenäisesti, omatoimisesti ja turvallisesti”. Tavoitteena on turvata valtion toimintakyky.

Käytännössä digitaalinen itsemääräämisoikeus supistuu usein yhteen ainoaan kysymykseen: missä tiedot säilytetään? Se on ymmärrettävä lähtökohta, mutta se ei riitä.

Tietojen suvereniteetti on tärkeää. Tietojen tallentaminen Eurooppaan ei kuitenkaan automaattisesti tee ratkaisusta suvereenia missään merkityksellisessä mielessä. Jos hallintoa, tukea, avainhallintaa, toimintaa, omistusoikeudellisia rajapintoja tai palveluntarjoajasta riippuvuuksia ei ole tarkasteltu huolellisesti, merkittäviä haavoittuvuuksia voi jäädä jäljelle – riippumatta siitä, missä tiedot fyysisesti sijaitsevat.

Tässä on esimerkki: ”Sijoitettu Eurooppaan” kuulostaa vakuuttavalta. Pelkkä sijainti ei kuitenkaan kerro, kuka voi laillisesti tai teknisesti päästä käsiksi tietoihin ja järjestelmiin. Erityisesti sellaisten palveluntarjoajien kohdalla, jotka kuuluvat Euroopan ulkopuolisten lainkäyttöalueiden piiriin, on tarkasteltava, säilyttääkö julkinen laitos todellisuudessa hallinnan tiedoista, järjestelmistä, metatiedoista, avaimista ja toimintaprosesseista.

 

Miksi digitaalista itsemääräämisoikeutta ei voida saavuttaa yhden tuotteen avulla

Monille julkisille laitoksille prosessi alkaa teknologian valinnasta. Juuri siinä vaiheessa asiat usein menevät pieleen.

Ensin on syytä kysyä tärkeämpi kysymys: mitkä ovat todelliset vaatimukset – itse laitoksen, kyseisen käyttötapauksen ja kyseessä olevien tietojen osalta?

Julkisille laitoksille vaadittu suojausaste on keskeinen lähtökohta. BSI:n IT-Grundschutz-menetelmässä pohditaan, mitä vahinkoa voi aiheutua, jos tietojen, sovellusten tai IT-järjestelmien luottamuksellisuus, eheys tai käytettävyys vaarantuu.

Tätä varten BSI määrittelee kolme suojausluokkaa: normaali, korkea ja erittäin korkea.

• Normaaliolosuhteissa mahdolliset vahingot ovat laajuudeltaan rajallisia ja yleensä hallittavissa.
• Yleisellä tasolla mahdolliset vaikutukset muuttuvat huomattavasti vakavammiksi.
• Hyvin laajassa mittakaavassa se voi saavuttaa tasoa, joka uhkaa olemassaoloa tai on katastrofaalinen.

Ratkaisevaa on se , että suojausaste määrää arkkitehtuurin, eikä päinvastoin.

Kaikkia sovelluksia ei tarvitse suojata tiukimmilla mahdollisilla turvatoimilla. Toisaalta erityisen arkaluonteista viestintää, kriittisiä tietoja tai keskeisiä hallinnollisia toimintoja ei saa käsitellä valmiilla ratkaisuilla.

Digitaalinen itsemääräämisoikeus ei siis ole yksittäinen päätös, vaan se syntyy arkkitehtuurin, integraation ja toteutuksen yhteisvaikutuksesta. Ääni-, video- ja viestintäpalvelut, yhtenäisen viestinnän (UC) alustat, verkot, tietoturva, identiteetinhallinta ja olemassa olevat järjestelmät on kaikki otettava huomioon kokonaisuutena. Mikään yksittäinen työkalu ei pysty ratkaisemaan tätä yksinään.

 

Mikä rooli infrastruktuurilla on?

Paikallinen infrastruktuuri ei ole automaattisesti turvallisempi vaihtoehto kuin mikään pilvipalvelu. Se voi kuitenkin olla ratkaiseva tekijä, kun kyseessä ovat erityisen arkaluonteiset tiedot, viestintäkanavat tai liiketoimintaprosessit.

Julkisten laitosten kannalta paikallisen tai erityisen infrastruktuurin käyttöä kannattaa harkita, kun:

• Viestintätiedot ja metatiedot on pidettävä määritellyissä ympäristöissä
• Järjestelmien on oltava käytettävissä myös silloin, kun ulkoiset yhteydet ovat katkenneet tai rajoittuneet
• Hallinto ja operatiivinen toiminta on erotettava toisistaan selkeästi
• Salaisiin tietoihin, saatavuuteen tai jäljitettävyyteen liittyy erityisiä vaatimuksia

Toimintamallin valinta on siis tehtävä harkitusti. Aidosti itsenäinen arkkitehtuuri voi perustua paikallisten ratkaisujen, hybridi-, yksityis- ja julkisten pilvipalveluiden yhdistelmään – yhtä ainoaa oikeaa vastausta ei ole.

Tärkeää ei ole ratkaisun nimike, vaan se, hallitaanko tietovirtoja, käyttöoikeuksia, toimintaprosesseja, rajapintoja ja poistumismahdollisuuksia avoimesti ja selkeästi.

 

Miksi eurooppalaiset teknologiat ja avoimen lähdekoodin ohjelmistot ovat tärkeitä?

Eurooppalaiset teknologiat voivat auttaa vähentämään oikeudellista ja toiminnallista riippuvuutta – mutta ne eivät ole päämäärä sinänsä. Ratkaisu ei ole automaattisesti itsenäinen pelkästään siksi, että se on peräisin Euroopasta.

Tärkeää on, onko teknologia aidosti käyttötarkoitukseensa sopivaa, voidaanko se integroida turvallisesti olemassa oleviin ympäristöihin ja voidaanko sitä ylläpitää ja kehittää pitkällä aikavälillä.

Avoimen lähdekoodin ohjelmistot ovat tässä yhteydessä keskeinen rakennuspalikka – ei ideologisista, vaan käytännön syistä:

• Avoimen lähdekoodin ansiosta toiminta on läpinäkyvää ja riippumaton tarkastus on mahdollista.
• Avoimet standardit parantavat järjestelmien välistä yhteentoimivuutta.
• Modulaarinen lähestymistapa vähentää riippuvuutta yksittäisestä toimittajasta.
• Ratkaisujen mukauttaminen ja uudelleenkäyttö helpottuu.
• Vaihtoehtoon siirtyminen on edelleen realistinen vaihtoehto.

Avoin lähdekoodi on kuitenkin tärkeä väline, ei valmiiksi paketoitu suvereniteettistrategia. Se saa merkityksen vasta, kun sovellukset on integroitu turvallisesti, dokumentoitu asianmukaisesti, otettu luotettavasti käyttöön ja aidosti sisällytetty olemassa oleviin työnkulkuihin.

Julkisten laitosten kannalta kyse ei ole yksinkertaisesta valinnasta avoimen lähdekoodin ja suljettujen ratkaisujen välillä. Tarvitaan arkkitehtuuri, jossa yhdistyvät läpinäkyvyys, yhteentoimivuus, tietoturva sekä käytännön mahdollisuus vaihtaa palveluntarjoajaa tarvittaessa.

 

Miksi pelkkä teknologia ei riitä?

Yksi seikka, joka jää usein huomaamatta, on harhaanjohtavan yksinkertainen: kenellä on oikeastaan pääsy näihin järjestelmiin?

Turvallisuuden kannalta kriittisissä projekteissa keskustelu ei voi rajoittua pelkästään ohjelmistoihin, laitteistoihin tai pilvipalvelumalleihin. Siinä on otettava huomioon myös se, kenelle myönnetään käyttöoikeudet – järjestelmiin, tietoihin, toimintaprosesseihin ja hallinnollisiin toimintoihin.

Jos hankkeen vaatimukset sitä edellyttävät, voidaan käyttää henkilöstöä, joka on läpäissyt turvallisuustarkastuslain (SÜG) mukaisen turvallisuustarkastuksen. Herkissä ympäristöissä tämä ei ole pelkkä sivuhuomautus, vaan keskeinen osa jokaista vakavasti otettavaa toteutussuunnitelmaa.

Teknologian, arkkitehtuurin ja ihmisten on toimittava yhdessä. Ilman tätä yhteensovittamista itsemääräämisoikeus jää juuri sinne, minne se on helpointa jättää: paperille.

 

Miten julkisten laitosten tulisi suhtautua digitaaliseen suvereniteettiin käytännössä?

Ensimmäinen askel ei ole tuotepäätös, vaan vaatimusten selkeä kartoitus.

Erityisesti julkisten laitosten tulisi selventää seuraavia seikkoja:

1. Mitkä tieto- ja viestintäprosessit ovat kriittisiä? Kaikille tiedoille ei tarvita samaa suojausta ja toimintamallia.
2. Mitkä järjestelmät ovat jo käytössä? Olemassa olevat puhe-, yhteistyö-, video-, verkko- ja tietoturvaratkaisut on otettava huomioon.
3. Mitä riippuvuussuhteita on tällä hetkellä? Näitä ovat palveluntarjoajat, alustat, rajapinnat, tiedostomuodot, tukiprosessit ja lisenssimallit.
4. Mitkä toimintamallit ovat sallittuja ja järkeviä? Paikalliset , hybridi-, yksityis- ja julkiset pilvipalvelut sekä eristetyt arkkitehtuurit on valittava vaatimusten perusteella.
5. Mitkä teknologiat ovat todella sopivia? Tässä yhteydessä toimittajariippumattomuus on tärkeää. Muutoin arkkitehtuuri määräytyy liian aikaisin yhden tuotteen perusteella.
6. Miten vaihtoehdot ja toimintamahdollisuudet voidaan säilyttää? Avoimet standardit, dokumentoidut rajapinnat ja realistiset siirtymissuunnitelmat on otettava huomioon suunnittelussa alusta alkaen.

Tällä lähestymistavalla vältetään kaksi yleistä virhettä: suvereniteetin käsitteleminen pelkästään sääntöjen noudattamiseen liittyvänä kysymyksenä tai sen ratkaiseminen hankkimalla yksi ainoa alusta. Käytännössä tarvitaan molempia: selkeä vaatimusten arviointi sekä kyky rakentaa sen pohjalta toimiva viestintä- ja verkkoinfrastruktuuri. Juuri tässä Damovo astuu kuvaan.

 

Miten Damovo tukee digitaalisen itsemääräämisoikeuden toteuttamista?

Damovo on toimittajariippumaton konsultointi- ja integraatiokumppani, joka keskittyy julkisen sektorin viestintä- ja verkkoinfrastruktuureihin.

Tehtävämme ei ole myydä yhtä ainoaa teknologiaa ”itsenäisenä ratkaisuna”. Arvioimme tarpeet, suosittelemme sopivia teknologioita ja integroimme ne turvalliseen, helppokäyttöiseen ja pitkällä aikavälillä hallittavaan kokonaisarkkitehtuuriin.

Tarkemmin sanottuna tuemme julkisia laitoksia seuraavilla tavoilla:

• sääntelyyn, organisaatioon ja tekniikkaan liittyvien vaatimusten arviointi
• suojausvaatimusten, viestintätarpeiden ja toimintamallien luokittelu
• sopivien eurooppalaisten teknologioiden, avoimen lähdekoodin sovellusten ja kumppaniratkaisujen valinta
• ääni-, video-, UC-, viestintä-, verkko- ja tietoturvaratkaisujen integrointi
• paikallisten, hybridi-, yksityisten pilvi- ja tarvittaessa eristettyjen arkkitehtuurien käyttöönotto
• turvallisuustarkastuksen läpikäyneen henkilöstön sijoittaminen SÜG:n puitteissa, kun vaatimukset sitä edellyttävät
• riippuvuuksien vähentäminen avoimen lähdekoodin ohjelmistojen ja vaihtoehtojen avulla.

Tavoitteena ei ole mahdollisimman täydellinen eristäytyminen, vaan kyky toimia.

 

Digitaalinen itsemääräämisoikeus ei ole enää valinnainen asia

Digitaalinen itsemääräämisoikeus ei perustu yksittäiseen tuotteeseen, tiettyyn pilvipalvelun sijaintiin tai mihinkään yksittäiseen, erillään muista tehtyyn teknologiapäätökseen. Se syntyy, kun julkiset laitokset ymmärtävät selkeästi omat tarpeensa, pyrkivät tietoisesti vähentämään riippuvuussuhteita ja rakentavat viestintä- ja verkkoinfrastruktuurinsa tavalla, joka on turvallinen, avoin, yhteentoimiva ja hallittavissa pitkällä aikavälillä.

Loppujen lopuksi kyse ei ole yksittäisistä rakennuspalikoista. Kyse on siitä, että pysymme toimintakykyisinä. Digitaalinen itsemääräämisoikeus ei siis ole valinnainen asia. Se on perusta, jolle kaikki muu rakentuu.